summer-192179_640.jpg

Olen oppinut Saku Keskitalolta monia arvokkaita asioita, joista yksi tärkeimmistä liittyy suunnittelemiseen. Lause menee näin: ”suunnitelmat eivät ole tärkeitä, suunnittelu on.” Täytyy olla suunnitelma ja suunnitelman suunnitelma.

Suunnitelman toteuttaminen ja suunnittelu ovat jatkuvia toimenpiteitä, jotka lopulta johtavat siihen, että saat sen minkä suunnittelet. Jari Sarasvuo kirjoittaa, että tulevaisuutta voi ennustaa suunnittelemalla se etukäteen kirjassaan Sisäinen tuli. Tämä Jarin viittamaan kyky ennustaa tulevaa liittyy myönteisiin uskomuksiin ja harhoihin, joita ihminen tarvitsee pysyäkseen toimintakykyisenä.

Samaan aikaan kun suunnittelet, sinun tulisi oppia tekemään asioita. Elämässä tekeminen kannattaa suunata aktiviteetteihin, jotka lisäävät sinun vapauksiasi. Jos keskitymme tekemisiin, jotka lisäävät meidän vapauksiamme, niin todennäköisesti kokemuksemme elämästä on erittäin myönteinen myös pitkässä juoksussa. (Tämä on muuten yksi syy siihen, miksi ihmiskunnan pysyminen ainoastaan maapallolla ei ole fiksu vaihtoehto.)

Tietoinen ponnistelu vapauksien kasvattamiseksi kannattaa, koska aika eikä ympäristö varsinaisesti ole meidän puolellamme: universumissa on paljon hengenvaarallisia asioita ja oikeastaan kuolema lopulta on väistämätön. Voimme kuitenkin saada vaikka ja mitä mielenkiintoista aikaan ennen sitä, jos keskitymme oikeisiin asioihin.

Suunnittelun ja tekemisen suhde johtaa jatkuvaan priorisointiin. Priorisointi on sen päättämistä, mikä on tärkeää milläkin hetkellä. Tärkeimmälle tekemiselle täytyy löytää aikaa. Täytyy hahmottaa mikä on tärkeää missäkin vaiheessa ja sitten toimia sen mukaisesti.

Suunnittelemalla, päättämällä ja tekemällä olet oman onnesi seppä.