Tästä blogista saan kiittää valtavasti rakkaita kollegoitani. Tämä on itseasiassa aihe, josta olen pitkään halunnut kirjoittaa ja pohtia tätä syvemminkin eli tosiasioiden kohtaaminen. Kyky tai kykenemättömyys kohdata tosiasioita määrää pitkälti meidän elämämme laatua.
Elämä on erittäin ainutlaatuinen kokemus, sen vuoksi on tärkeä elää elämää omalla aikajanalla.
Omassa elämässäni merkityksellisiä hetkiä tosiasioiden tunnustamiseen on ollut useita, osa jopa piinaavaan kivuliaita. Aloitetaan kevyestä esimerkistä, esimerkiksi opintojen loppuun saattamisesta 11 vuotta sitten. Käytännössä noin kolmen vuoden opinnot piti saattaa maaliin ja viimeiseen kahteen vuoteen en ollut hirveästi tehnyt mitään. Opintojen valmiiksi saattaminen tuntui tuolloin mittavalta ponnistukselta jota olin lykännyt ja paennut, kunnes oli tehtävä päätös. Kun päätin ja tein, niin kesti puoli vuotta kunnes valmistuin. Oppitunti henkilökohtaisesti minulle ei liittynyt opintoihin vaan päätöksenteon voimaan.
Kun kykenemme hyväksymään nykytilan (ja puhumaan siitä) alamme pystyä parantumaan ja menemään kohti ratkaisua.
Tästä ja monista muista esimerkeistä olen myöhemmin kiteyttänyt itselleni lauseen: päätös tehdä jotakin, on päätös olla tekemättä jotakin. Päätöksillä on merkiystä, koska ne aloittavat ja lopettavat jotakin. Sellaiset pääökset joiden eteen ollaan valmiita uhraamaan jotakin on merkityksellistä. Uhraus on tietenkin se työ sekä sen muistaminen, että mitä sitä oikein valittiin olla tekemättä.
Kun päätämme jotakin, meidän tulisi mennä sitä kohti kaikella voimalla ja energiallamme. Meidän tulisi keskittyy energiamme ratkaisuihin, ei valittamiseen, huoliin tai murehtimiseen. Näin tehtynä päätöksenteko lisää energiatehokkuuttamme.
Tunnusta tosiasiat, tee päätös ja toteuta asioita kunnes tulee valmista.
Mutta mitäs kun? (PELOT)
Se mikä meitä oikeasti estää saavuttamasta sen mitä me haluaisimme tehdä on tämä meidän virheellinen todellisuuskäsityksemme. Me ihmisinä, emme näe todellisuutta sellaisena kuin se on vaan käytämme sisäistä karttaamme joka on todella karu versio todellisuudesta.
Meitä alkaa helposti pelottaa, että mitä jos tai mitäs kun.
Pelko ja muut tunteet ovat inhimillisiä, se kuuluu ihmisenä olemisen kokemukseemme. Niistä emme pääse eroon tai emme voi vaikuttaa niihin. Sen sijaan mihin me voimme vaikuttaa on se miten me reagoimme pelkoihimme, huoliimme ja murheisiimme. Esim. Mitä minä voin tehdä juuri nyt on hyvä kysymys? Minä olen valinnut, että en anna ajatuksille huomiota ellen pysty heti nyt tekemään jotain (vaikkapa tekemään tai laittamaan kalenteriin).
Omassa elämässänikin olen ajautunut useasti sellaiseen tilanteeseen, että pelot vetävät suuremman korren ja taannun pelkuriksi. Mietin pitkään, että mistä tämä oikein johtuu. Näin oli kunnes kuulin Jari Sarasvuon sanovan, että rohkeus on tapa kohdata pelkoja ja niin on pelkuruuskin (huono tapa).
Tapa kohdata pelkoja! Tämä räjäytti potin, sillä tavoista jos jostain minä ymmärrän. Tarkoittaa sitä, että tietoinen ponnistelu joka ainut kerta kun pelko tai mikä tahansa muu ärsyke iskee niin on todella kuluttavaa, suorastaan uuvuttavaa puuhaa. Mitä jos sen sijaan, että pyrkisimme olemaan tietoisesti rohkeita, tekisimme hyveestä nimeltä rohkeus tavan kohdata automaattisesti pelkojamme? Tässä on yksi hyveellisen elämän kulmakivi eli tavat.
Sittemmin olen oppinut tästä myös vielä itselleni soveliaamman ja fiksumman version: jos yhdistää hyveen rohkeus hyveeseen nopeus (tai viivyttelemättömyys), niin silloin peloilla ei ole aikaa kasvaa vaan nämä vahvuudet saavat huomion ja vahvistuu.
Nyt sitten ei tarvitse enää muuta kuin hyväksyä oma riittämättömyys, että välillä käy niin ettei aivan kaikkeen pysty. Hyväksyä nykytila, antaa anteeksi itselleen sekä muille, että näin kävi ja mennä eteenpäin. Kohdata ne epämukavilta tuntuvat asiat ja aloittaa viisauden rakentaminen siitä mistä ollaan nyt.
Maailma on parmepi paikka jos näemme sen sellaisena kuin se on. Joskus näemme maailman sellaisena kuin toivoisimme tai tahtoisimme sen olevan, tämä ei kuitenkaan toimi. Ainoastaan nykyhetkestä voidaan ponnistaa ja se tekee maailmasta lopulta paljon paremman paikan kuin me alun perin kykenimme kuvittelemaankaan.
Parempi paikka syntyy joukosta perättäisiä päätöksiä tehdä jotakin kunnes se on valmis ja samaan aikaan uhrauksia olla tekemättä jotakin. Se on nykyhetken tunnustamista, toimintaa peloista huolimatta ja sitten sitä työtä kun voisi tehdä muitakin juttuja.
Hyveellistä elämää me voimme elää ainoastaan nyt ja omalla aikajanallamme. Älä keskity siihen mitä sinun pitäisi olla tai miten tämä olisi pitänyt hoitaa. Se ei auta. Tunnusta nykytila ja lähde siitä.
Kun kohtaat tosiasiat sellaisena kuin ne ovat ja niiden pohjalta teet päätöksiä elämässäsi, ei ole oikeastaan mitään mitä et voi saavuttaa. Huomaa kuitenkin, että tosiasiat sisältävät sellaisia asioita kuten vaikkapa fyysiset ominaisuutesi. Sinun on pakko hyväksyä se missä olet nyt vaikka juuri fyysisiltä ominaisuuksiltasi, jos pystyt nuo hyväksymään miettimään niistä lähtökohdista, että mihin sitä voi päästä, voit sen saavuttaa. Jos kuitenkin asetat päätöksentekosi sen varaan, että mitä toivot saavuttavasi ja se ei perustu mihinkään todelliseen nykyhetkeen et sinä sitä koskaan voi saavuttaa. Meidän on pakko hyväksyä tosiasiat ja siitä lähtee viisaus aivan kuten Paasiviki totesi.
Hyväksy tosiasiat.
Päätä.
Tee.
Nauti matkasta.
Erinomaista illan jatkoa!
Janne
Posin kautta 