Olen tietelijiä ja taitelija. Rakastan oppimista ja oppimisen jakamista. Tulokset todentavat oppimisen.
- Olen pessyt yli 1000 ikkunaa.
- Olen sopinut yli 1000 tapaamista.
- Olen kirjoittanut yli 1000 blogia.
Olen tehnyt paljon muutakin minkä mittaaminen on hankalampaa tai en ole tehnyt sitä niin järjestelmällisesti. Ja se mitä en ole tehnyt järjestelmällisesti niin en oikein viitsi mainita.
Tuhat kertaa on maaginen luku, koska sen jälkeen pystyy alkaa arvioida onko haluja ja lahjakkuutta jatkaa valitussa ponnisteluissa.
Rehellisesti sanottuna mikään yllä mainituista ei itsessään ole ollut kaikkien kannalta se suurin yhteisvoitto tai olisi ainakaan jatkossa. Siinä hetkessä se on todennäköisesti ollut juuri se paras tapa käyttää oma ja muiden ihmisten aika.
Ikkunoiden peseminen oli erinomainen paikka harjoittaa Zen meditaatio harjoituksia jotka kulkevat edelleen päivittäin mukanani. Itseasiassa sama oppi kantoi myös puhelintyöskentelyyn kun sovin tapaamisia Trainers’ Housella, toki puhelimessa oppi myös muitakin asioita. Esimerkiksi sen, kokemuksen kautta sen miten myönteinen tunne siirtyy myös toiseen ihmiseen parissa minuutissa.
Innostuksesta on hyötyä myyntityössä. Niin siitä on hyötyä myös johtamisessa. Trainers’ Houselta karttui kokemusta melkeinpä kaikesta siitä mitä yhtiön täytyy osata tehdä vaihtelevilla syvyysasteilla.
Innostus kuulostaa kivalta. Arjen puurtamisesta innostus saattaa välillä olla kaukana. Miltä kuulostaisi alkaa kirjoittamaan blogia klo 21:00 tehtyäsi 12h työpäivän? Minä seurasin Seth Godinin oppia vuosia ja kirjoitin joka päivä oli olosuhteet mitkä tahansa. Onnistuin tyypillisesti 90% todennäköisyydellä johon olen oikein tyytyväinen, se on vuodessa kuitenkin noin 330 blogia. Ei aivan Michael Phelps tason suoritus, mutta kannattaa verrata mieluummin omaan vaihtoehtoiseen suoritukseen. Janne vuonna 2008 ei kirjoittanut kovin montaa blogia tai Janne vuonna 2013 kirjoitti vain noin 30 blogia. Opin ettei kirjoitustyötä ei tehdä innostuksesta käsin, sitä tehdään joka päivä ja tiettyyn kellonaikaan.
2020 irtisanouduin turvallisesta päivätyöstäni Trainers’ Housella maaliskuun alussa, juuri ennen ”koronakriisiä.” Perustin Amor Fati Oy:n ja työskentelen nyt julkaistakseni kirjan ja luodakseni onnellisempia ongelmia yhteiskuntaan.
Elämässä on ongelmia. Kyse on vain siitä, että minkälaisia. Esimerkiksi sen valitseminen mitä syö on onnellisempi ongelma kuin sen pohtiminen, että onko tänään varaa ruokaan.
Mikäli sinulla on ongelma, johon tarvitset ETHOS:ta, tuoretta ajattelua, luovuutta ja kykyä nähdä tosiasiat sellaisina kuin ne on ota yhteyttä: 040 831 0758 tai janne@amorfati.fi