
Kirkkaus on voimakasta. Silloin kun nykytila on selkeä, tahtotila on selkeä ja reitti on selkeä, jäljelle jää haluttuun suuntaan eteneminen.
Elämä on elämän mittainen matka, eli se on siis ajallisesti niin pitkä kuin tietoinen kykymme pystyy ymmärtämään. Se on siis tooosi pitkä aika meidän oman elämämme näkökulmasta.
Erilaisista näkökulmista nykyhetkien muodostama ketju näyttää kovin erilaiselta. Maan kaltaista taivaan kappaletta tuskin kiinnostaa se tieto monta kertaa tässä on nyt pyöritty oman akselin ympäri? Kaikki taivaankappaleet eivät pyöri oman akselinsa ympäri, esimerkiksi kuu.
Ihmiselle silti tuntuu olevan elävänä olentona merkitystä sillä kuinka kauan tätä elämän energiaa riittää. Elämä ei ole itsestään selvä ilmiö. Sen vuoksi koemme tarvetta liikkua paikasta toiseen ja jättää jälkemme maailmaan.
Tässä liikkumisen lomassa on tärkeää kysyä itseltään, minkälaisen jäljen minä tahtoisin jättää maailmaan? Minkälaisesta tekemisestä se jälki muodostuu? Etenenkö nyt oikeaan suuntaan? Millä perusteella?
Tämän kaltaisia kysymyksiä olisi hyvä tehdä säännöllisesti. Esimerkiksi kerran kuun kierrossa: pohtia sitä miten edellinen kuukausi sujui: mikä meni hyvin? Mitä voisi tehdä toisin? Hetkeksi pysähtyminen auttaa sinua näkemään sen, että olet itse asiassa edistynyt valtavasti ja se kannustaa jatkamaan. Toisaalta pysähtyminen tuo sinulle sitä tarvittavaa kirkkautta ja vahvistusta siitä, että tämä on todellakin suunta jota tahdot kulkea.
Tulevan kuukauden suunnittelu vahvistaa sitoutumistasi kaikista tärkeimpiin asioihin. Palauttamalla mieleen kaikista tärkeimmät asiat, voit myös palauttaa mieleen mitkä voivat olla mahdollisia esteitä mitä sinun matkallasi saatat kohdata. Valmistautumalla ja varautumalla pahimpaan, sellaisen hetken koittaessa tilanne ei olekaan niin paha: sinulla on edelleen selkeitä vaihtoehtoja ja voit toimia mielenrauhassa ymmärtäen, että este on osana tietä.
Kuukauden suunnitelman merkityksellisyyttä lisää juuri edellisen kuukauden reflektointi ja saadut tulokset, sekä sitten ymmärrys siitä mihin suurempaan matkaan ja tarinaan tämä liittyy. Se elämä mitä tänään elät on samalla koko elämä mitä elät. Käytä siis hetkesi ja päiväsi tarkasti ja merkityksellisesti.
Mitään ei tapahdu sattumalta, vaan valitset elämäsi sisällön hetki hetkeltä. Maagista huomista ei kannata siis odottaa, vaan kannattaa hyväksyä, että tämän päivän taitavan toiminnan hedelmistä nautit huomenna tai kymmenen vuoden kuluttua.
Apukysymyksiä suunnan tarkistamiseen ja vahvistamiseen:
- Mikä tässä päivässä meni hyvin? Mitä voisi tehdä toisin? (Saku Keskitalo 2018, ”Mestarin harjoitus”)
- Mikä on yksi asia jota tekemällä kaikesta muusta tulee helpompaa tai tarpeetonta? (The One Thing, Gary Keller)
- Mikä on tärkein asia tänään/tällä viikolla / tässä kuussa / tänä vuonna?
- Mitä minä en tee? Mitä minä teen vähemmän, jotta voin keskittyä tärkeisiin asioihin paremmin?
- Mitkä ovat ne vähät asiat, joista tulevat suurin osa tuloksista? (20% tekemisestä, tuottaa 80% tuloksista, Pareton sääntö)
Iloa ja energiaa elämääsi!
Ystävällisin terveisin,
Janne Piiroinen
P.s. mikäli haluat keskustella tästä tai jostain muusta elämään ja oppimiseen liittyvästä aiheesta, varaa ilmainen oppimiskeskusteluaika Jannen kanssa osoitteessa: https://calendly.com/jannep