Kuminauha vertauskuvana konkretisoitui tänään elämässäni. Ei niinkään sen venymisominaisuuksia vuoksi vaan kumin palautummisominaisuuksien vuoksi. Katsos kun kuminauhasta päästää irti jännitteen niin se palautuu alkuperäiseen muotoonsa.
Edelliset kolme viikkoa olen lisännyt päiviini haastavuutta niin fyysistä kuin henkistä ja tänään oli se päivä kun mieli ei ollut enää mukana. Jännite ja tahto haastaa oli lähellä nollaa, jännite kuminauhasta oli kadonnut.
Ylläoleva on miten itse asiaa aamulla ajattelin. Meditoin ajatusta ja muistin rentouttavan ajatuksen: riittää kun toteuttaa perusasioita. Aamupala, ravitsevia ajatuksia ja sitten hommiin yksi tehtävä kerrallaan. Mikäli mieli ja keho ovat kuin kuminauhoja, jotka jännityksen lauetessa palautuvat alkuperäiseen tilaan niin sitten päinvastaisenkin täytyy olla totta – ne kykenevät venymään itseään suurempiin mittasuhteisiin?
Tätä blogia varten päätin tutkia mitä kuminauhasta on aikaisemmin kirjoitettu. John C. Maxwellilla on toden totta kuminauhan laki (The Law of The Rubber Band), jossa sanotaan, että kuminauhan hyödyllisuus tulee sen käytöstä. Eli mikäli kuminauha on venytettynä, se on hyödyllinen. Muussa tapauksessa kuminauhasta ei juuri ole arvoa. Nerokasta.
Se mitä tulee ihmisenä olemiseen, niin meidän tulisi todellakin ajatella itseämme kuminauhana ja jokaista päivää tilaisuutena asettaa itsemme hyödylliseksi.
Siinä missä tietoinen kasvu on venyttämistä, lepo ja ravinto ovat palautumista. Orgaanisena kuminauhana oleminen tarkoittaa sitä, että tiedämme vasta tässä hetkessä ja päivässä kuinka pitkälle voimme tänään venyä. On todennäköistä, että eilisen päivän käsityksellä itsestämme emme ole oikeassa. Totuus on tässä päivässä ja on sinun tehtäväsi ottaa siitä selvää: muista, että vastus kasvattaa.
Posin kautta 