Haaste tässä yhteydessä tarkoittaa kykyjen testiä.
Vaikka haasteita usein asetetaan muille ihmiselle, itselle ja erityisesti tulevalle päivälle asetut haasteet ovat mielenkiintoinen elämisen muoto johon olen viime viikkoina opetellut David Gogginsin ”Can’t Hurt Me” –kirjan innoittamana.
Mietin miksi päivän tekemisessä on haaste pikemmin kuin tavoite tai minimistandardi.
Minimistandardi on tekemistä jossa on kyse vain tekemisestä, ei ole kyse siitä onnistuuko jossain tai epäonnistuuko. Se on yksinkertaisesti valinta tehdä jotakin tai ei. Minimistandardissa onnistuminen ei yksinkertaisesti vaadi mitään muuta kuin toimintaa.
Tavoite on haluttu lopputulos. Joskus lopputulos on kiinni myös ulkoisista tekijöistä.
Tavoite voi olla haastava eli kykyjä testaavaa tai ei ja se on yksi tavoitteen erottavasti tekijästä. Tietenkin mikäli itse itsellemme asetamme tavoitteen, eli halutun lopputuleman niin se voi olla myös haastava.
Itse huomasin tässä kymmenen vuotta tietoista kasvua harjoittaneena, että haluttua lopputulemaa miettiä nimenomaan haastavuuden näkökulma on ollut vaikea arvioida suhteessa kaikkeen siihen mitä tekee elämässä.
Nyt viime viikkoina nimenomaan haasteen käsite on ollut läpimurto ja näkökulma. Sen seurauksena olen asettanut itselleni päivittäiset haasteet. Päivittäisiin haasteisiin kuuluu se, että ne on tehtävissä mikäli minä niin valitsen. Suurimmaksi osaksi ne on sellaisia, joita muuten en tekisi eli sen vuoksi ne testaavat kykyjä.
Haasteet eivät ota kantaa ulkokehän asioihin, joita voisi käydä. Ne on sellaisia asioita joita tehdään kaikesta huolimatta, olosuhteista huolimatta ja sisäisestä puheesta huolimatta.
Olen yhdistänyt haasteisiin karun totuuden jonka opin myös David Gogginsin kirjasta. Hän kutsui tätä likaiseksi peiliksi jonka ajatus on siis tilivelvollisuus ja raaka totuus. Totuus on asiat sellaisina kuin ne ovat, ei mitään hevonpaskaa. Kun on aika kohdata totuus niin se on kivempi tehdä niin, että tietää antaneensa kirjaimellisesti kaikkensa sen eteen.
Haaste vaatii ponnistelua, vaivannäköä ja kärsimystä, sen saavuttaminen jo itsessään muistuttaa ihmistä siitä, että hän pystyy tekemään jotakin. Haaste venyttää sitä uskomuskenttää jonka uskomme olevan mahdollista. Sen minkä uskoimme olevan tänään mahdollista ei olisi toteutunut ellei sitä olisi yritetty ja lopulta tehty.
Uskomuksemme määrää tiedostamattomasti sitä minkälaisia tavoitteita me itsellemme laitamme ja miten me itseämme haastamme. Tavoite siis edelleenkin voi olla haaste tai olla olematta sitä.
Haasteet ja niistä seuraava sinnikäs toiminta on sitä mikä erottaa meidät uskomasta uskomuksiimme. Sen saavuttaminen mihin me ennen ensin uskonut.
Me pystymme enempään mihin me uskomme. Uskomukset tekevät meistä laiskoja ja sen vuoksi tarvitsemme haasteita.
Haasteet pistävät meidät ponnistelemaan. Tekeminen ja yrittäminen ovat rakkauden ylimpiä muotoja.
Laiskuus on rakkauden antiteesti Scott M. Peckin mukaan.
Tee joka päivä jotain oikeasti haastavaa. Kuvittelin pitkään työssäni, että ”tämä on haastavaa” – ei se ollut minulle enää pitkään aikaan haastavaa tai merkityksellistä. Mukavuusalueemme kasvaa sitä mukaan kun me kasvamme ja kehitymme. Muista vilkaista välillä raakaa totuutta, onko se oikeasti sitä? Annoitko oikeasti parhaasi?
Iloista ja energistä päivän jatkoa!
Janne
Posin kautta 