Ihminen on tapaohjattu olento. Uusien asioiden oppimine välillä tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta, ja sen vuoksi niitä on helppo vältellä. Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.
Erityisesti tietoisesti opituista tavoista kannattaa pitää kiinni. Niiden saavuttamisessa on varmasti ollut joku idea, paljon aikaa ja vaivaa on nähty sen tavan saavuttamisen eteen. Ensin tapa on vaikea ja vaivalloinen, kunnes lopulta läpimurtojen seurauksen siitä tulee vaivatonta ja mahtavaa.
Seth Godinin ohjeen innoittamana aloitin kirjoittamaan ja julkaisemaan blogi tekstejä joka päivä. Ensimmäinen vuosi oli väsyttävää, vaivalloista ja vaikeaa. Välillä kirjaimellisesti torkahdin näppäimistölleni pitkän työpäivän uuvuttamana kun en saanut itsestäni mitään irti. Ja silti sain jotain irti. Vuoden jälkeen huomasin tunteen, että tavat alkavat kantaa. Juttuja alkoi riittämään enemmän kuin tarpeeksi. Tavasta oli tullut vaivatonta noin vuoden vaivalloisen vaiheen jälkeen.
Sittemmin kun sain kirjan sisällöllisesti kirjoitettua minulle tuli kriisi: mitä seuraavaksi? Julkaiseminen on ollut tuskaista ja vaikeaa. Julkaiseminen ei ole kirjoittamista ja se on suorastaan jotain muuta työtä, tuntematonta ja vaivalloista.
Ymmärsin nyt. Julkaiseminen täytyy tehdä. Se liittyy siihen miten kasvan ihmisenä ja kirjoittajana. Enimmäkseen julkaisuprosessissa tulleet takapakit ja riskin tunteen kasvu ovat vaatineet minua pysähtymään kunnes nyt taas oivallan, että miten pienillä askelilla pääsen eteenpäin. Kaava ei ole uusi, sen muistaminen vain vei aikaa. Pientä toimintaa, joka päivä tätä tavoitetta kohti.
Samalla ymmärsin myös, että kun toteutan tätä pientä toimintaa tavoitetta kohti se antaa minulle edistymisentunteen.
Kun saan edistymisentunnetta, energiaa riittää myös muuhun. Niin ja sitten mikään ei estä minua kirjoittamasta. Kirjoittaminen on minun luova välineeni. Olen viimeaikoina saanut useita oivalluksia kirjoittamiseen liittyen. Yksi liittyy siihen miten sanoilla voi oikeastaan myös maalata. Olen innoissani tästä ajatuksesta ja sitä olen jo päässyt testamaankin.
Ymmärrän, että minulla on useampiakin kirjoja tulossa. Useita ideoita jonossa. Niiden toteuttamiseen voin toteuttaa jo olemassa olevaa tapaa. Pikkuhiljaa. Samalla voin ottaa uuden tavan haltuun pieni askel kerrallaan.
Onko sinulla tarkoitus, tavoite tai unelma? Mitä pientä sinä voisit tehdä tänään ja nyt sen asian toteuttamisen eteen?
Pienikin toiminta vie sinua haluttuun suuntaan. Jatka toimintaa joka päivä. Älä anna ketjun katketa. Pienillä teoilla on yllättävän valtavat vaikutukset kun alat katsomaan niitä vuosien tai vuosikymmenien perspektiivistä.
Iloa ja energiaa päivääsi 😊🖖
Tsemppiä kirjoittamiseen. KIrjoittaminen kannattaa aina.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Rita 🙂
TykkääTykkää