Mikä tekee luvatuista todennäköisyyksistä tosia?
Akuutti suhde totuuteen.
Miten akuutti suhde totuuteen selviää toisesta ihmisestä. Helposti: tarkkailemalla. Tietenkin historia kertoo jotakin. Kaikkea se ei kerro. Elämä on jatkuvaa muutosta. Kannattaa tarkkaan miettiä milloin riski kannattaa ottaa ja milloin jättää ottamatta.
Taitava ihminen ymmärtää, että maailman luonne on jatkuva muutos. Sen vuoksi hän ja ihmiset hänen ympärillään ovat jatkuvasti valmiita päivittämään totuuskäsitystään ja kommunikoimaan sen muille ihmisille.
Avoimuus sekä halukkuus kuunnella ja päivittää totuuskäsitystään on luottamuksen ansion merkki ihmisisessä.
On vaikea kuvitella, että mitään arvokasta syntyisi ilman epäonnistumisia. Epäonnistumista syntyy oppimista. Oikeastaan epäonnistumiset ovat sen oppimista mikä ei toimi tässä tapauksessa haluttujen tulosten kannalta. Jos nämä opit järjestää ja dokumentoi niiden tuottamien tulosten kanssa, niistä saattaa olla merkittävää ja arvaamatonta hyötyä myöhemmin. Maailmanhistorian merkittävimmät keksinnöt syntyvät ”sattumalta.” Sattumat eivät kuitenkaan synny ilman yrittämistä.
Yhteistyön aloittamisessa luottamus on avainasemassa.
Yhteistyön esteitä ovat pelot.
- Huomaako toinen ihminen muuttuneen tilanteen?
- Kommunikoiko hän sen minulla vai alistuuko hän pelolle?
- Kaikki toiminta tulee suhteesta pelkoon.
Rohkeus on kykyä toimia peloista huolimatta. Oletko ihminen, joka ponnistelee pelkoa vastaan?
Onko pelko edes vihollinen vai luonnollinen driveri, syy kaikelle toiminnalle. hiukan yksinkertaisikin apina ymmärtää, että kaksi banaania on parempi kuin yksi. Myös me ihmiset ymmärrämme tämän. Meidän banaanit ovat vain eri muodossa tulevia palkintoja.
Suurimmat meistä kykenevät pisimpään tarpeiden lykkäämiseen. Lykätystä tarpeen tyydytyksestä tietenkin seuraa se, että meitä seuraavat sukupolvet nauttivat näistä lahjoista.
Ennen kuin ihminen harjoittaa riittävän paljon syy-seuraussuhteiden hahmottamista ja niistä selvän ottamista (historia), niin hänen on vaikea arvostaa tätä ketjua. Harva meistä muistaa edes isoisiemme tai äitiemme kokonimiä. Ainakaan minä en muista? Miksi en muista, koska ei niistä ole kokonaisilla puhuttu riittävästi, enkä myöhemmin ole ottanut selvää. Tämäkin asia on vaivannäöllä vielä tehtävissä. Sitä pidempään tätäkin tehtävää lykkään, sitä vaikeampaa siitä tulee entropian luonteen vuoksi.
Mikäli tunnemme historiaa, niin saamme jonkinlaista käsitystä siitä jatkumosta jossa me kaikki olemme. Jatkumon ymmärtäminen ja sen miten muut toimivat osana tätä jatkumoa luo luottamusta.
Tiedämme, että emme ole täydellisiä. Tiedämme, että tahdomme jättää oman jälkemme tähän jatkumoon tavalla tai toisella. Koska me saamme sen jatkumon jäljen valita, miksipä emme tulisi muistetuksi hyvällä osana rakentajana ja järjestäjänä?
Posin kautta 