Tykkään ajatuksesta, että lukeminen saattaa vahingoittaa piittamaattomuuttasi.
Erinomaiset kirjat ansaitsevat tulla luetuksi uudelleen ja uudelleen. Näin piittaamattomuus ottaa jatkuvia kolhuja.
Sain 2015 vuonna päähäni alkaa lukemaan enemmän kirjoja. Jotenkin Bill Gatesin ja Warren Buffetin suosittelema 50 kirjan määrä vuodessa vaikutti sellaiselta kivalta luvult johon lopulta tähdätä.
Tietenkään aluksi en edes yrittänyt noin suureen määrään. Asetin tavoitteeksi kolme kirjaa kuukaudessa eli 36 vuodessa. Se toteutui nipin napin. Seuraava etappi taisi olla 42 kirjaa vuodessa. Se taisi jo ylittyä parilla kirajlla. Sitten siitä seuraava oli 45 kirjaa, joka taisi ylittyä 15:ta kirjalla.
Tärkein oivallukseni lukemisesta on ollut lukea enemmän kiinnostavaa ja merkityksellistä sisältöä. Kiinnostavaa sisältöä tulee luettua innostuneemmin ja nopeammin. Lisäksi se on nautinnollista.
Montako kirjaa olet elämässäsi lukenut?
Monta kertaa?
Kerran lukenut ei tarkoita, että olisi sisäistänyt paljoakaan sisällöstä. Tämä ainakin pätee itselläni. Kysyin jossain kohtaa luettuani Jordan B. Petersonin 12 Rules for Life, että mikäs tämän kirjan alaotsikko olikaan… Mieleni löi tyhjää. Alaotsikkoa en muistanut. En muuten edelleenkään muista edes niitä kahtatoista elämänohjetta ulkoa ja tuskinpa pystyisin hetken pähkäilynkään jälkeen kaikkia muistamaan. Näin vaikka mielelläni haluaisin.
Kirjoitettu sana on maagista, se laittaa asioita järjestykseen ja tulee tyhjästä.
Mikäli luet noita maagisia sanoja ja muistat vielä, saatat muuttaa oman ja mahdollisesti myös muiden ihmisten elämän.