Bhagavad Gita (Sanskrit: भगवद्गीता) tai tuttavallisesti Gita tunnetaan hindulaisuuden pyhänä kirjoituksena, joka kuuluu uskonnollis-filosofiseen Mahabhrata suureepos kokonaisuuteen. Mahabhratan ja näin myös Gitan synty ajoitetaan 400 eaa – 200 jaa [1].
Gitassa esitetään, että henkinen vapautuminen (moksha) on elämän korkein tavoite.
Gitassa tunnistetaan useita teitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Krishan kuvaa ihmismieltä luonteeltaan sellaiseksi, että se kaipaa lakkaamatonta toimintaa: ”on mahdotonta olla tekemättä mitään.” Tämän vuoksi Krishna suosittelee äärimmäisten keinojen sijasta Arjunalle epäitsekkään palvelun tietä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Epäitsekäs palvelu hyödyntää mielen luontaista taipumusta ja tarvetta toiminnalle, sekä se poistaa egon haitallisen ominaisuuden.
Gitassa kuvattu epäitsekäs palvelu on toiminnan ja työn kautta tapahtuvaa meditaatiota, jossa ei tarrauduta työn lopputuloksiin.
Määritelmällisesti sellainen ihminen, joka ei tarraudu työn lopputulemiin on yogi.Meditaatiossa keskittynyt tietoisuus vetäytyy kehosta ja miehestä ja menee ykseyden tilaan, jossa erillisen egon kokemus katoaa.
Oikea luopuminen on Gitan mukaan luopumista kaikesta tahdosta henkilökohtaisiin palkkioihin.
Oikean toiminnan kautta saavutetaan tieto itsestä. Gitassa vielä varoitetaan, että on kypsymätöntä ajatella tietoa ja tekemistä erillisinä asioina, ne eivät sitä ole.
Posin kautta 