winter-3197686_640.jpg

”Kuinka kauan sinä odotat, ennen kuin vaadit parasta itsellesi?” – Epictetus

Tuntemisen tasosi kertoo ajattelun tasostasi.

Ajattelun tasosi kertoo sanojesi tasostasi.

Sanojesi taso kertoo tekemisen tasostasi.

Hyveellinen ihminen hohkaa rauhaa ja iloa. Hän kuuntelee ja puntaroi ajatuksiaan tarkkaan. Hän puhuu vähän ja taitavasti. Hän ensisijaisesti tekee paljon ja esimerkillisesti.

Ihmisten tekemisten tarkkailemisesta saa todella paljon tietoa. Arjessa helposti ajaudumme kokemukseemme elämästä ja unohdamme tarkkailla mikä siinä toimii sekä mikä ei toimi.

Mitkä reaktiomme toimii, mitkä eivät toimi?

Miten muut ihmiset reagoivat, toimiiko ja tuottaako se heille haluttuja tuloksia?

Kannattaa pohtia tarkkaan kenestä ottaa mallia. Yhden mallin mukaan 70% oppimisesta tulisi tapahtua tekemällä, 20% mallioppimalla ja 10% teoriasta. Oli suhdeluku mikä tahansa opimme merkittävästi ihmisiltä ympäriltämme sekä hyvässä, että pahassa.

Jari Sarasvuo muistuttaa, että kun ihmiseen kohdistuu stressin alle hän alkaa kritiikittä kopioida ympärillä olevien ihmisten käyttäytymistä.

Itseäänkin täytyy tarkkailla erilaisissa tilanteissa. Milloin toimimme reaktioidemme varassa, milloin menemme defenssiin? Itseltään voi kysyä miksi? Seuraava looginen kysymys voisi olla, olisiko olemassa parempia tapoja reagoida näihin tilanteisiin?

Todennäköisesti on. Ensimmmäinen valinta on harvoin paras.

Paras tapa millä saat enemmän parasta omaan elämääsi on opetella pysähtymään välittömän reagoinnin sijasta. Pysähtymisen aikana voit tietoisesti miettiä vaihtoehdon tai ottaa pidemmän aikalisän. Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa tilanteet joissa reagoimme ja kehittää niihin parempia vastauksia. Oli kyse sitten ajattelusta, puhumisesta tai tekemisestä – voit miettiä parempia vaihtoehtoja etukäteen.

Samalla tavalla voit tilata sitä mitä ansaitset elämältä etukäteen harjoittelemassa sinulle haastavia tilanteita, joista toivoisit saavasi parempi lopputuloksia.

Voit elämässä kituuttaa joko tuttujen turvallisten ongelmien kanssa, tai sitten alkaa ratkaisemaan tuntemattomia ja onnellisia ongelmia.

Tie helvettiin on pitkä ja loiva sanotaan. Sama tie taitaa johtaa niin sanottuun taivaaseen. Tee pikkuisen joka päivä ja pääset kyllä perille.

 

Energistä ja iloista!

 

Janne