trees-3464777_640 (1).jpg

“Kärsimme, kun vastustamme hetkeä.” – Kamal Ravikant

Alamme arvostaa asioita, vasta kun olemme nähneet niiden eteen vaivaa. Sen minkä helposti saa, helposti menettää.

Vaivannäkö taas vaatii aloittamista ja tekemistä. Voisi jopa kiteyttää, että merkitykselliset asiat vaativat yrittämistä.

Mitä yrittämiseen ja tekemiseen tulee, niin sanansa mukaisestikkaan emme voi onnistua joka kertaa. Tulee toki onnistumisia. Pääosin tulee kuitenkin oppimista.

Edison sanoi löytäneensä tuhat tapaa jotka eivät toimi hehkulamppua testatessaan. Se on promille. Mieti mikä määrä epäonnistumisia suhteessa onnsistumiseen!

Oma sisäinen soimaajani alkaa jo muutaman yrityksestä seuranneen virheen jälkeen ylianalysoimaan ja soimaamaan. Näissä tapauksissa sisäistä soimaajaa toki kannattaa kuunnella, muttei kovin paljon painoarvoa voi antaa näille jutuille.

Virheiden pelkäminen ja välttäminen on hölmöä, ne ovat se oppimisen lähde. Virheet ovat edistyksen kannalta välttämättömiä. Virheet eivät ainoastaan paljasta sinua itsellesi, ne paljastavat paljon myös lähellä olevista ihmisistä: olisiko joku voinut opettaa sinulle jotain ilman, että sinun tarvitsi yrittää? Vastaus on mahdollisesti. Jossittelu, syyttelu tai muiden ulkokehän asioiden pohtiminen on kuitenkin turhaa.

Huomaat kun opit omista virheistäsi, että alat huomaamaan myös todennäköisiä seurauksia muiden toiminnoille. Voit alkaa opettaa kaukaa ja viisaasti.

”Näytä, älä kerro” on kirjoittamisessa kultainen sääntö. Tänään oivalsin, että sama pätee johtamiseenkin. Esimerkin voima on niin valtava, että ei lopulta edes sanoja tarvita. ”Ole se muutos, jota maailmassa tahdot todistaa.”

Luottamus, vaikuttaminen ja uskottavuus ylipäätään, kaikki perustuu siihen mitä olet. Se kuka olet, on itseasiassa se kaikkein vaikuttavin vipu. Kuka sinä olet?

Sinä olet ajatustesi, sanojesi ja tekojesi summa. Erityisesti teot painavat paljon. Mitä sinä olet tehnyt? Tietenkin voit valita mitä teet. Valitset juuri nytkin mitä teet, ja samalla valitset poissulkea kaikki muut mahdollisuudet pois.

Minä en ainakaan ole jatkuvasti täysin tyytyväinen siihen miten olen toiminut päivän aikana. Kyky reflektoida omaa riittämättömyyttä on valtavan hieno kyky, joka tuottaa lähinnä kärsimystä itselle. Tietenkin kyvystä seuraa myös oppimista, jolla tuo samankaltainen kärsimys jatkossa vältetään.

Onko kuitenkaan paha kärsiä nyt sillä kustannuksella oppii? Toinen vaihtoehto olisi elää laput silmillä ja olla oppimatta.

Reflektointia ei kuitenkaan pidä viedä siihen pisteeseen asti, jossa se johtaa katumukseen sekä siitä seuraavaan kierteeseen. Lyhyt reflektio siitä, mitä olisi voinut tehdä toisin ja sitten eteenpäin.

Kamal Ravikantin ”kärsimme kun vastustamme hetkeä” – on siitä oiva ilmaisu, että se oikeastaan pakottaa meidät hyväksymään nykyhetken ja nykytilan. Kärsimystä kohdatessamme olisi parempi alkaa katsomaan ja hyväksymään nykyhetki.