Elämässä on kärsimystä, kuuluu Buddhalaisuuden ensimmäinen jalo totuus. Mitä ikinä tapahtuukin elämässäsi, niin kärsimystä tulee vastaan muodossa tai toisessa. Ensimmäiseltä totuudelta voi yrittää paeta ja poissulkea sitä, muttei se muuta todellisuuden luonneta miksikään.
Todellisuuden hyväksyminen johtaa huomioon, ettei se kärsimys todellakaan ole sietämätöntä.
”Jumalaa ei tarvitse pelätä.
Kuolemasta ei tarvitse olla huolissaan.
Hyvä on helposti saavutettavissa.
Paha on helposti kestettävissä.” – Epikuros, Tetrafarmakos
Keskeistä todellisuuden kanssa on todellisuuden hyväksyminen sellaisena kuin se on. Nykyhetkeä täytyy oppia rakastamaan, olipa se minkälainen itse aiheutettu kärsimys tahansa. Oleellista ei ole se, mitä me teimme tai missä olemme nyt vaan mitä me teemme nyt.
Oivallus, että nykyhetki johtaa tuleviin nykyhetkiin on keskeistä.
Mitä sinä teet kärsimykselläsi? Mihin kärsimyksesi johtaa?
Omasta kokemuksestani kärsimys on yksi suurimmmista tekemisen oikean tekemisen motivaattoreista.
Jos se on menetys mikä aiheuttaa kärsimystä, niin mitä sinä opit siitä? Voittajat oppivat menestyksistään ja jakavat oppejaan. Lopulta tämä johtaa siihen, että sinä saat sen hyvinvoinnin minkä olet antanut muille.
Kärsimyksesi seurauksena sinun oppimasi hyvinvointi tulisi siirtää siis myös muiden ihmisten hyvinvoinniksi ja sen sinä lopulta saat myös itsellesi.
Sillä mitä sinä teet kärsimykselläsi on sinun valintasi.