Yhdeksän vuoden todennetun tietoisen toimintani jaksolla, olen pohtinut muun muassa sitä mikä oikein ja väärin. Syyskuussa otin käyttöön itselleni päiväkirjan yhteyteen niin kutsutun hyvä karma tilinpäätöksen: lasken jokaisen päivän päätteeksi mielestäni hyveelliset ja paheelliset teot yhteen ja pohdin jäinkö päivästä nettoplussalle vai miinukselle.
Toistaiseksi omassa harjoituksessani en ole jäänyt vielä miinukselle, vaikka lähellä on käynyt.
Hyvä aikeetkin joskus lopulta koituvat näet sellaiseksi, jonka voisi tulkita ikäväksi seuraamukseksi. Toisinaan toiminta on vain ajattelematonta tai taitamatonta vaikkapa unohtamisen vuoksi.
Joskus historiasta tulee pinnalle asioita, joita ei enää tahtoisi käsitellä. Meidän on kuitenkin kannettava vastuumme loppuun asti. Kieltäytyminen tietyn pisteen jälkeen vaatii valtavasti rohkeutta.
Rohkeus onkin oikeastaan melkeinpä minkä tahansa hyveen toimintaan laittamiseksi välttämätöntä. Rohkeutta kannattaa ja pitää treenata.
Välillä rohkeuden puute ja toimimattomuus, johtaa samaan tilanteeseen kuin välinpitämättömyys johtaisi. Välinpitämättömyys on buddhalaisen ymmärryksen mukaan kärsimyksen juurisyy.
Maailmaa ei kuitenkaan paranneta osoittamalla sormea. Mitään pysyvää myönteistä muutosta emme saa aikaa etsimällä syyllisiä.
Pysyvä myönteinen muutos lähtee mielen ja välittämisen tasolta. Tämän ovat osoittaneet esimerkiksi Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja Nelson Mandela.
Maailmassa on hyviä ihmisiä, joissa asuu pahuus, maailmassa on pahoja ihmisiä, joissa asuu hyvyys. On ihmisiä hyviä ihmisiä, jotka ovat pahoja. Sitten on olemassa pahoja ihmisiä, jotka ovat hyviä. Emme voi tehdä mustavalkoista jakoa, vaan pikemminkin meidän tulisi nähdä ihmisten potentiaali.
Kohtele ihmisiä, niin kuin he voisivat olla, niin he kyllä lunastavat nuo odotukset opettaa Johann Wolfgang Goethe.
Tunna Milonoff mainiosti kysyi Madventuresissa kohdatessa erilaisuutta ”Kuka minä olen tuomitsemaan?” Samalla ajatuksella kysyisin, keitä me olemme tuomitsemaan?
Tuomitseminen on vaarallista, sillä omakin ymmärryksemme on niin rajallista. Jos emme tiedä, mitä emme tiedä, emme pysty tuomitsemaan. Emme ymmärrä oikeastaan omankaan toimintamme syy-seuraussuhteita riittävän hyvin.
16. Karmapan meditaatiossa on lause ”emme pysty auttamaan muita, niin kauan kuin olemme itse hämmentyneitä tai ahdistuneita.” Hämmennys on oiva sana, sillä jos kykenemme ajattelemaan selkeästi suuntaisimme energiamme johonkin oikeasti hyödylliseen.
Kun miettii maailman suuria myönteisiä muutoksia, niin ei ne ole tapahtuneet syyttämällä ihmisiä. Toki oikeudenmukaisuus kuuluu asiaan. Jos jokainen oikeasti ottaisi oman osuutensa kannettavakseen kollektiivisesta karma taakastamme, niin meillä ei olisi mitään hätää. Vaikka olemme tehneet väärin, niin ei tämä ole reilua.
Kollektiivinen karma taakkamme on raskas ja siksi onkin tärkeää saada ihmisiä oivaltamaan tämä sekä kutsua heidät mukaan talkoisiin. Myönteistä muutosta emme kuitenkaan saa aikaan maailmanlopun tarinalla, vaan myönteisellä visiolla paremmasta huomisesta.
Pienillä teoilla on valtava vaikutus, jos se kerrotaan vaikkapa seitsemällä miljardilla joka päivä.
Koen, että on olemassa kolme avainta myönteiseen muutokseen: totuus, rakkaus ja rohkeus.
Kirjoitinkin ”Mitä on rakkaus?” -blogissa, niin rakkaus on laiskuuden vastakohta. Rakkaus on halua työskennellä itsensä kanssa, jotta saisi ravita omaa ja muiden ihmisten henkistä kasvua. Kun kasvamme henkisesti, niin haluamme tehdä vähemmän pahaa ja enemmän hyvää. Haluamme ymmärtää enemmän, anteeksiantaa enemmän ja aiheuttaa vähemmän tuskaa.
Tarvitsemme myös totuutta. Totuus on pyrkimystä nähdä maailma sellaisena kuin se on. Ei siis sellaisena kuin toivoisimme, että se on. Eikä siis sellaisena kuin me muistamme, että se on. Vaan sellaisena kuin se on. Ihmismieli on totuuden kannalta todella haastava käyttöliittymä: muistamme asioita väärin, muistamme asioita kuten haluamme ja kaiken lisäksi vielä nykytilassakin keskitymme liian usein kuulemaan sen minkä haluamme kuulla, eikä todellakaan se mitä meidän pitäisi ymmärtää.
Tuomitsemme helposti ennen kuin ymmärrämme. Meidän tulisi ymmärtää totuus ennen kuin tuomitsemme ja totuuden löytämiseen saattaa mennä hetki. Se on kuitenkin meidän tehtävämme.
Paras tapa aloittaa totuuden harjoittaminen omasta mielestä. Meditaatio ja päiväkirjatyöskentely ovat kaksi työskentely tapaa, joilla ainakin alkaa saamaan tarkempaa käsitystä omasta ajatusmaailmastaan.
Rohkeutta tarvitsemme sekä totuuden, että rakkauden harjoittamisessa, muuten mitään ei tapahdu.
”Ole se muutos, jota tahdot maailmassa todistaa.” – Gandhi
Iloa ja energiaa!
Janne
Posin kautta 