Aika, jota me mittaamme on rajallista.
Aika, jonka me koemme on rajatonta.
Samalla tavalla kykymme kokea myönteisiä kokemuksia on rajallista siihen pisteeseen saakka, johon olemme oppineet tuntemaan myönteisiä kokemuksia. Pystymme siis opettamaan itsemme kokemaan enemmän myönteisiä kokemuksia.
Kun kokemuksemme nykyhetkestä on myönteinen, emme keskity laisinkaan mitattuun aikaan. Paratiisi löytyy nykyhetkestä.
Elämässä on lopulta kyse oman huomion suuntaamista oikeisiin asioihin. Kun kykenemme tunnistamaan sen mikä on meidän päätettävissä, suuntamaan huomiomme sen jälkeen taitavasti meitä ei elämässä oikeastaan mikään muu kuin kuolema pysäytä kulkemasta merkityksien täyttymistä kohti.
Merkityksiä kohti kulkemisessa ei ole takeita perille pääsystä. Perille pääsy on kuitenkin vain ajan kysymys. Oman aikamme pituutta emme voi päättää, voimme kuitenkin päättää mitä me teemme sillä ajalla mitä meillä on: erityisesti nykyhetkessä.
Kun oivallamme tämän, me olemme vapautuneita ja valaistuneita. Merkityksiä kohti kulkeminen on jatkuvaa oppimista ja jokainen vastoinkäyminen, joka saattaa kohdata meitä on lähinnä vain tilaisuus oppia enemmän asioita, jotka lopulta johdattavat meidät lopulliseen päämäärään.
Lopulta siitä mikä seisoi tiellämme, tuli se tie.
Posin kautta 