Palautin tässä mieleen Seth Godinin ’The Dip’ -kirjasta ajatuksia. Kirjassa on hienosti kuvattu erilaiset vaiheet mihin ihminen saattaa aloittamisen jälkeen päätyä. Ensimmäinen on umpikuja, joka ei yksinkertaisesti johda pidemmälle.
Mielenkiintoisempi ilmiö on jyrkänne (cliff). Jyrkänne sanansa mukaisesti nousee, kunnes pudotus tulee lopulta ja silloin tiputaan korkealta ja jyrkästi. Kaikenlaiset riippuvuudet ovat esimerkki jyrkänteestä. Näitä kuitenkin näkee myös toiminnassa, joka ei yksinkertaisesti palvele omaa ja muiden ihmisten hyvinvointia.
Sitten on tämä ”dippi” eli sukellus, jonka mukaan koko kirja on nimetty. Se on nimensä mukaisesti aloituksen jälkeen koituva sukellus, josta kuitenkin on mahdollista nousta lopulta aloitus tasoa korkeammalle. Yksi pohdinnan aihe on, että mistä tunnistaa tilanteen ja milloin on oikea aika lopettaa?
Dippi on se erotus aloittelijan onnen ja oikean saavutuksen välillä. Kun tunnistaa olevansa tällaisessa kohdassa, ei tarvitse muuta kuin jatkaa eteenpäin. Oikeastaan Seth Godin lopulta tiivistää kahteen syyhyn sen, miksi sinusta ei tullut maailman paras jossakin:
- arvioit / suunnittelit väärin.
- annoit periksi ennen kuin saavutit tavoitteesi.
Winston Churchillin sanoi menestyksestä ”menestys on kykyä mennä epäonnistumisesta epäonnistumiseen hävittämättä innostusta.”
Menestyminen ei ole vaikeaa, kunhan vain vivuttaa vahvuuksiaan ja oppii matkalla. Parhaassa tapauksessa opit pitämään siitä mitä teet jo hyvissä ajoin ennen kuin pääset perille. Saavutuksen tuoma onnistumisen tunne ei kestä parhaimmillakaan kovin pitkään. Tekemisen ja oppimisen ilo on pysyvää, sen sinä voit oppia.
Posin kautta 