Se minkä ihmismieli kykenee ajattelemaan, sen se kykenee saavuttamaan.
Parhaimmillaan idest antavat meille energiaa ja saavat meidät toimintaan. Toiminnan aloitus on eri asia kuin toiminnan jatkaminen päivästä toiseen. Toiminnan jatkaminen päivästä toiseen on myös eri asia kuin toiminta ja jatkuva oppiminen.
Toiminnan merkityksellisyyden vuoksi kannattaa miettiä miksi sitä oikein tekee? Mitkä ovat niitä energian lähteitä.
Useimmiten kestävämpiä ja ehtymättömämpiä energian lähteitä ovat muut ihmiset. Ja nyt en tarkoita Matrix tai Dracula meininkejä. Ihmisiltä voi joko saada ideoita tai sitten ideoita voi toteuttaa muiden ihmisten hyväksi, nämä molemmat esimerkit antavat valtavasti energiaa.
Ihmisten välillä kanssakäyminen on energian vaihtoa. Energia muuttaa jatkuvasti muotoaan. Energia ei siis kulu, se vain muuttaa muotoaan. Me voimme omilla tietoisilla valinnoilla päättää minkälaista energiaa tahdomme välittää eteenpäin.
- Ideat auttavat aloittamaan.
- Järjestelmällisyys, tilivelvollisuus ja systeemi vie läpi keskivaiheen.
- Muille ihmisille tekeminen auttaa viemään loppuun. Adam Grant kysyy jatkuvasti itseltään: “Kuinka minä voin auttaa muita ihmisiä tänään?”
Warren Buffet metodi täyttymyksellisempään elämään on listata 25 tavoitetta elämässä. Sitten valitsemaan näistä viisi tärkeintä ja keskittyä näihin viiteen kunnes ne on saavutettu.
Kyky viedä yksi asia maaliin on ratkaisevaa. Onnistuminen muuten tuo iloa ja vielä enemmän myönteistä energiaa. Ja jos hyödynsit esimerkiksi aikaisemmin mainitsemaani vinkkiä tehdä asioita muiden hyväksi niin se hyvä energia on vieläkin isompi juttu!
Mieti mitkä ovat ne omat tärkeimmät tavoitteet. Mitä voit tehdä niiden eteen heti tänään? Sitten vain tee se asia ja toista tämä harjoitus huomenna ja joka päivä kunnes olet sen saavuttanut.