Pohdin 2016 keväällä ajankäyttöäni ja totesin, että oikeastaan minulle ei ole mitään tekosyitä olla kirjoittamatta ja julkaisematta joka päivä. Siitä lähti haaste, jossa onnistuin 85% ajasta. Se on muuten aika paljon enemmän kuin 15%, joka on se epäonnistumisen osuus ajasta ja siitä olen erittäin ylpeä.
Ennen kuin laskin luvut auki tätä blogia varten, elin uskossa, että olen epäonnistunut paljon suuremminkin. Onnistumisiin kannattaa keskittyä, iloita niistä ja pistää niistä syntynyt myönteinen energia taas johonkin luovaan toimintaan, joka tuottaa muille ihmisille iloa.
Argumentti, jolla olen saanut itseni kirjoittamaan uudestaan ja uudestaan kohdatessani sisäisiä tekosyitä olla tekemättä kuuluu näin: mistä minä edes tunnistan hyvän, ennen kuin minulla on riittävästi kokemusta? Mistä minä voisin tietää mitään kirjoittamisesta, hyvästä kirjoittajasta tai hyvästä tekstistä, ennen kuin minulla on oikeasti kykyä arvioida sitä?
Hyvä on niin ympäripyöreä, että meidän täytyy keksiä itse sisältö sille mitä tarkoittaa hyvä. Minun keskittyminen on tässä kirjoittamista harjoittaessa ollut erityisesti ajatuksien sisällössä, ei niinkään tekstiasussa. Väistämättä tehdessä kuitenkin oppii jatkuvasti ja saa välillä ikävääkin palautetta. Palaute on kuitenkin kaiken tekemisen suola, joka vie eteenpäin, pala palalta, päivä päivältä tulee enemmän mahdollisuuksia keskittyä oikeampiin asioihin.
Hyvä aikajakso arvioida, että ”onko jokin tekeminen itselle sopivaa” on minimissään vuosi. Sitä ennen meidän ei pitäisi asettaa itsellemme turhia identiteettitason rajoitteita siitä vaan keskittyä tekemisen määrään.
Parempi aika minusta on noin kolme vuotta tai 1000 toistoa, tähän itse tähtään vaikkapa kirjoittamisen kanssa. Tässä kahden vuoden kohdalla ero jo vaikkapa vuoden takaiseen on se, ettei minun tarvitse niin vahvasti itselleni enää argumentoida toimintaa. Useina päivinä annan itselleni luvan olla kirjoittamatta ja siitä huolimatta kirjoitan ja julkaisen samaisena päivänä. Miten siinä niin käy? Sitä alkaa kykenemään priorisointiin, jossa oivaltaa milloin mikäkin tekeminen on tärkeää. Jos ajatuksen arvo nousee tietyn riman yli, niin kuin se poikkeuksetta aina nousee, jos tekee oikeita asioita, niin sieltä löytyy myös jotain kirjoittamisen ja jakamisen arvoista.
Kirjoittaminen on viestinnän keino, jonka on tarkoitus saada opittu ymmärrys toisen ihmisen käytettäväksi.
Mikä ikinä sinulla onkaan asia, jota tahdot saada aikaiseksi tässä elämässä, suosittelen sinua tekemään sitä joka päivä. Joka päivä ei tarvitse onnistua, se näet riittää, että onnistut riittävän usein. Tehty asia on parempi kuin tekemätön asia ja todennäköisesti saat enemmän tehtyä, kuin, että et edes yrittäisi. Siitä voit olla ylpeä.
Ilman, että olisin tehnyt päätöstä kirjoittaa ja ponnistella sen eteen joka päivä, niin julkaistujen blogien määrä ei olisi siitä hetkestä tähän hetkeen 775. Jokaisella hetkellä ja päivällä on se merkitys, minkä sinä sille luot toiminnallasi.
Posin kautta 