statue-1799680_640.jpg

Viimeaikojen ihastuksen kohteeni on stoalaisuus. Stoalaisuus on kokoelma ajattelu- ja toimintatapoja, joiden tavoitteena on pyrkimys vapauteen mielen ja tunteiden aiheuttamista häiriöistä.

Stoalaisuus on todella ’hands on’ – eli kädet savessa meininkiä. Yksi stoalaisuuden perusajatus on erottaa asiat, joista voi päättää niistä asioista, joista ei voi päättää. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, toimitko sinä kuitenkaan tavanomaisesti sen mukaisesti?

Stoalainen ymmärtää, että hallinnantunteen sisäpuolella on hyvin vähän asioita. Oikeastaan edes oma keho ei ole täysin hallinnantunteen sisäpuolella koska jotkut tulevat impulssit ovat niin vahvoja, että automaattinen ja tiedostomaton mielemme ottaa ohjat ja toimii ennen kuin ehdimme ajatella. Tietoinen mielemme on meidän hallinnantunteemme sisäpuolella ja sen kautta tapahtuvat päätökset sekä toiminta. Voimme päättää miten me reagoimme tapahtumiin. Voimme ottaa hallinnan pysähtymällä.

Mietin eilen töihin mennessä, että mistä tunnistaa stoalaisen? Stoalaista ei voi tunnistaa ulkoisten piirteiden perusteella, ainoastaan tarkkailemalla toimintaa. Sanojen ja tekojen välinen erotus kertoo stoalaisuudesta.

Kaksi erityisen tärkeää oppia stoalaisuudesta, joita harkitsen tatuoivani käsiini muistutukseksi:

  1. Amor fati, rakasta kohtaloasi. Hyväksy ja rakasta sitä mikä on nyt. Sitä elämää mitä elät juuri nyt. Sinulla on voima pysähtyä, hyväksyä nykytila ja tehdä asioita. Tähän perustuu muuten se optimismi miksi elämä on aina parempi paikka: koska me voimme tietoisesti tehdä niin. Älä valita, vaan hyväksy, rakasta ja tee!
  2. Memento mori, muista olet kuolevainen. Elämä on vain nyt ja kohta se on ohi eli elämässä ei ole aikaa vitkastella asioiden kanssa. Se muuten, että elämä on lyhyt ei tarkoita sitä, että sinun tulisi hosua. Päinvastoin sinun tulisi tarkkaan harkita, miettiä ja pohtia mikä on merkityksellistä ja käyttää aikasi vain merkityksellisiin asioihin ja ihmisiin. Läsnäolosi on komplementti eli eräänlainen kehu ja noste niille, jotka ovat ympärilläsi. Olen äärimmäisen kiitollinen elämäni ihmisille, olen toki valinnut olla heidän seurassaan, he ovat vastavuoroisesti toimineet samoin.

Näistä kahdesta ajatuksesta käsin koen saavani valtavan hyvän energian oikeita asioita. Haluamme elämässä liikaa ja liian nopeasti, vaikka todellisuudessa meillä on jo enemmän kuin me ansaitsemme. Viisaus syntyy nöyryyden ja kyseenalaistamisen kautta.

Ensimmäinen harjoitus on kyseenalaistaa ja testata omaa ajattelua, uskomuksia, tunteita ja kielen käyttöä. Ensimmäisessä harjoituksessa ei muuten tulla valmiiksi, saati sitten täydelliseksi. Olisi tärkeää tehdä tästä harjoituksesta tapa, jotta se sujuu vaivattomasti niin kauan kuin henki meissä pihisee.

Tätä sopii siis jatkaa vaikka joka päivä.

Elämässä on joko kasvua tai rappiota. Organisoitumista tai entropiaa. Ensimmäinen harjoitus järjestää ajatuksiamme kohti järjestystä.

Aurinkoista päivän jatkoa!

Janne