Miten tässä näin kävi, että olen päätynyt tilanteeseen jossa teen enemmän töitä, harrastan enemmän, juhlin enemmän ja vielä saan enemmän luetuksi ja aikaiseksi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni? Yhdellä sanalla koen olevani onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Olen tietenkin todella epätäydellinen esimerkki ja paljon parempiakin esimerkkejä löytyisi vaikka millä mitalla.
Käytän kuitenkin itseäni nyt esimerkkinä, koska olen dokumentoinut oman elämäni tarkasti viimeisen yhdeksän vuoden ajalta ja muutos on tapahtunut ainakin osittain tietoisesti.
Dystopiasta utopiaksi
Tästä aiheesta olen aina ajatellut kirjoittaa elämänkerran. Lapsena tykkäsin katsoa Muumilaakson tarinoita ja niistä ajatus Muumipapan muistelmista kiehtoi minua aina vahvasti. Varsinaisen toiminnan tai tapojen tasolle kirjoittamista en kuitenkaan saanut ennen kuin vasta myöhemmin noin 24 vuotiaana ja silloinkin hyvin haparoiden. Vasta sitten noin viisi vuotta myöhemmin päätin alkaa harjoitella päivittäin. Vieläkään en koe saavani riittävästi palautetta oikeasti kehittyäkseni tai ollakseni oikeissa foorumeissa. Tärkein työvoitto: luovan persoonan identiteetti sekä luova tapa on omaksuttu. Nyt enää tarvitsee enemmän ja parempaa harjoittelua kriittisen silmän alla. Nykytilanteesta olen kuitenkin tyytyväinen, koska ajattelen kirjoittamistani sellaisella noin 25 vuoden aikajänteellä.
Täydellisyydessä en ole. Itseasiassa jo nyt eletään päivää #155 tänä vuonna ja minä olen julkaissut ennent tätä artikkelia vasta 135 blogia. Epätäydellistä etenkin kun puhun siitä, että kirjoitan ja julkaisen joka päivä. Paitsi, että en näin tee. Tässä on ristiriita.
Minulla on elämässäni myös muita prioriteetteja jotka ajoittain koen vielä pyhemmäksi prioriteetiksi kuin kirjoittamisen. 2018 päätin itseasiassa lopettaa kirjoittamisen. Kunnes sitten samana päivänä mietin, että mitä sitä tekisi ja mietin, että voisi kirjoittaa jotakin kun olen kuitenkin tällainen luovapersoona. Hurraa, vanha identiteetti ’kirjoittaja’ oli kuopattu ja uusi ’luova persoona’ identiteetti syntynyt. Tämän uuden persoonan myötä en ole välttämättä nähnyt kirjoittamista aina suurimpana prioriteettinani, joka selittää epätäydellisyyden. Ajoittain priorisoin muita ajatuksia, kuten läsnäolevien ihmisten palvelemista muuten kuin kirjoittamalla. Pääsääntöisesti kuitenkin näen kirjoittamisen parhaaana tapana käyttää päiväni viimeiset hetket, se kirkastaa omaa ajatteluani ja näin pystyn palvelemaan paremmin muita.
Kirjoitan blogini lisäksi päiväkirjaa, tämän kirjoittamisesta en yhtenäkään päivänä luovu. Paitsi niinä harvoina päivinä kun luovun. Niitä lienee kuitenkin lukumäärällisesti vuodessa pari kolme.
Tajusin juuri, että tähän päivään mennessä 4.6.2018 olen lukenut jo yksinomaan tämän vuoden aikana 31 kirjaa. Oikeastaan lukenut on harhaanjohtava määritelmä kun reilu puolet näistä on kuitenkin itseasiassa kuunneltuja äänikirjoja.
Ajattelin paljon täydellisyydestä käsin kymmenen vuotta sitten. Viimeaikainen ymmärrykseni on enemmän ja enemmän alkanut julistaa epätäydellisyyden ilosanomaa. Australiassa toimiva munkki Ajahm Brahm kiteyttää hyvin, että kierot puut ovat kauneimpia. Ajattelinkin, että myös kirjan aiheeksi jonka kirjoitan niin tulee varmaankin epätäydellisyys, koska siitä olen niin pätevöitynyt puhumaan.
Epätäydellisyyden tunnustamisessa on kuitenkin viisauden alku. Kaikki viisaus lähtee tosiasioiden kohtaamisesta kuten Paasikivi muiden muassa tapasi sanoa. Suurin osa niin kutsutusta kasvusta tai tietoisesta pyritystelystä kohti jotain ’parempaa’ on tullut siitä, että olen kyennyt prosessoimaan ja kohtaamaan epätäydellisyyksiäni. Tämä on kuitenkin jatkuva prosessi, jota minun täytyy tehdä joka päivä. Ehkä minä olen tässäkin jotenkin epätäydellinen, hyväksyn kuitenkin sen, koska tiedän mikä vie minua eteenpäin ja mikä taas taaksepäin.
Parastahan tässä matkassa lienee se, että jos jo nykyhetki tuntui jossain kohtaa elämässäni utopialta, mitähän kaikkea kivaa onkaan varastossa? Olen henkisesti valmentautunut oikeastaan kaikenlaisiin ikäviin skeenaarioihin ja oikeastaan en usko, että se on merkittävästi kauheampaa kuin mitä olen omassa kokemuksessani jo läpikäynyt, joten lähes poikkeuksetta näen elämän loistavana seikkailuna.
Stoalaisilla oli sanonta »amor fati», rakasta kohtaloasi.
Oikeastaan se mihin me huomiomme suuntaamme se vahvistuu, se on meidän hallinnantunteemme sisäpuolella. Saamme siis valita hetki hetkeltä minkälaisia asioita tahdomme elämässämme vahvistaa.
Tätä minä kutsuisin taitavaksi elämäksi, arjen utopiaksi. Kyvyksi valita omat uskomuksemme, asenteemme ja pitkässä juoksussa oma kokemuksemme tästä elämästä.
Erinomaista illan jatkoa!
Janne
Posin kautta 