Tuottavuus on sitä, että saadaan aikaiseksi yli ajan jakson jotakin. Se, että on tuottavampi tarkoittaa tietenkin suhteessa johonkin. Sanalla tehokkuus viitataan siihen, että saadaan tuotettua haluttua lopputulosta tietyssä ajanjaksossa. Jos on tehokas, niin se tarkoittaa, että suhteessa vaikkapa odotuksiin tai vertaisiin toiminta on tuottanut enemmän haluttua lopputulosta.
Puhutaan siis sellaisesta asiasta kuin haluttu lopputulema. Vieläkin tärkeämpi asia kuin haluttu lopputulema, on oikean tarpeen tunnistaminen.
Liiketoiminnassa tarpeen tunnistaminen lähtee myynnistä, joka on ongelman tunnistamis- ja ratkaisuprosessi. Myynnissä tulee vaihe kaksi osapuolta pyrkivät löytämään oikean tarpeen. Me ihmiset tarvitsemme myyntiprosessia, koska vaikka kuinka hyvin tunnemme itsemme niin emme kykene havaitsemaan sitä mitä todella tarvitsemme. Tarpeiden tunnistamiseen ja täyttämiseen tarvitsemme muita ihmisiä. Olemme riippuvaisia muista ihmisistä halusimme sitä, tai emme.
Koska olemme riippuvaisia muista ihmisistä ja meidän täytyy kuitenkin tietyt asiat tehdä, niin miksemme tekisi niitä fiksummin? Itseasiassa juuri yhteistyöhön ja supertuottavuuteen vaikkapa suomalainen tai länsieuroopplaianen hyvinvointi perustuu. Fiksumpi työnjako, enemmän parempia sopimuksia kuka tekee, mitä tekee ja miten tekee.
Supertuottavuus on yksinkertaisuudessaan ajatus, että me kaikki voimme määritellä itsellemme arvon. Oli se sitten 1, 0.8 tai 1.2. Kun tapaamme toisen ihmisen me voimme määritellä mikä me noista arvoista olemme, tuommeko lisää arvoa tähän (1.2), olemmeko me vaan (1) vai valitsemmeko alkaa sabotoida tätä yhteistä hetkeä (0.8)?
Kolmen ihmisen kohtaamisista lopputulokset ovat hiukan erilaisia:
0,8*0,8*0,8=0,64
1*1*1=1
1,2*1,2*1,2=1,728
Yhteistyöllä saadaan aikaan siis enemmän vähemmällä. Tarpeiden tunnistaminen on tuossa yhteistyössä erityisen tärkeää. Ja vaikka sanoin, että emmä voi kaikkia tarpeitamme itse tunnistaa on siihen prosessiin kuitenkin pakko ottaa tuo itsetuntemuksen syventämisen tärkeys mukaan yhtälöön. Sillä sitä paremmin tunnet itsesi ja mahdollisesti sen mihin olet menossa, niin sitä enemmän sinä voit tuoda arvoa muille ympärillä oleville ihmisillesi.
Opin alla olevan nelikentän Marc Mobergilta ja sovelsin sitä nyt tähän tarpeiden tunnistamisen viitekehykseen:
| Julkinen: itselle ja muille näkyvä. | Piilotettu: muille näkyvä ja itselle näkymätön. |
| Salattu: itselle näkyvä, muille näkymätön.
|
Mysteeri: itselle ja muille näkymätön. |
Malli havainnollistaa, ettei kannata lukkiutua liikaa itseensä tai muihin vaan ottaa molemmat mukaan. Kun otat molemmat puolet mukaan: pidät huolta itsestäsi ja päästät ihmiset elämääsi, niin saat elämästä kaiken mahdollisen irti. Kyllä, elämä on mysteeri ja jännittävä seikkailu!
Miten seikkailuun kannattaa lähteä?
Kun oivaltaa elämän mielettömät mahdollisuudet, niin helposti alkaa tuomitsemaan ja rajoittamaan kuitenkin tätä elämää. Se mitä saamme elämältämme riippuu hyvin paljon siitä minkälainen ihmis- ja oppimiskäsitys meillä on.
Kun tein opinnäytetyötäni Haaga-Helialle kiinnostuin valtavasti ihmisistä ja heidän mahdollisuuksiistaan. Aihetta kartoittaessa tutkin yli 100 kirjaa ja lukemattomia eri teorioita etsien sopivaa teoriapohjaa kuvaamaan sitä mitä oikeastaan intuitiivisesti koin tahtovani ilmaista. Tähän sisältyi erilaisia oppimisen ja myös opettamisen teorioita. Yritin siis hahmottaa: miksi me opimme, niin kuin me opimme ja mitä me uskomme oppimisesta?
Oiin valtavan utelias siitä mm. miksi vaikka Haaga-Helia Porvoo Campuksella opetetaan niin kuin siellä opetetaan. Haaga-Helia Porvoo Campuksella on seurataan siis tutkivan ja kehittävän oppimisen –malli (engl. inquiry learning).
Tutkiva ja kehittävä oppimisen malli pohjautuu konstruktiiviseen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan me voimme hyödyntää ja rakentaa olemasa olevan tietomme päälle uutta tietoa ja yhteyksiä. Sen sijaan, että mallissa annettaisiin valmiita vastauksia, niin kannustetaan opiskelijoita kysymään oikeita kysymyksiä ja etsimään luovasti tietoa erilaisita lähteistä ja näin rakentaen oman tietopohjansa. Ajatuksen erittäin hyvä ja resonoi minussa syvästi. Oivalsin, että tärkeintä on oppia määrittelemään kysymys oikein, mikä on siis se tarve tai lopputulema?
Keskeinen havainto myös opinnäytetyössäni näin jälkikäteen reflektointina on se, että järjestäytynyt tieto on valtaa. Eli sellainen ihminen joka hahmottaa konsteksteja ja verkostoja sekä tätä tietoa, niin pystyy käyttämään tuota valtaa niiden ihmisten hyväksi, joilla ei valtaa jostain syystä ole. Eniten valtaa on verkostoiden solmukohdissa eli sieltä mistä tieto virtaa.
Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tuota tiedon asymetriaa eli käytetään esimerkiksi neuvottelutilanteissa eduksi. Oikeastaan kaikki vuorovaikutuskohtaamisethan ovat neuvottelutilanteita tavallaan.
Nyt kun puhutaan huikeasta seikkailusta, vallasta ja miten saada aikaiseksi enemmän niitä haluttuja lopputulema, niin tahtoisin säilyttää myönteisen sävyn. Valtaa voi käyttää joko hyvin tai heikosti, ihmiskunnassa on sekä äärimmäisen iloisia, että surullisia esimerkkejä molemmista ääripäistä.
Hyveelliset ihmiset kuten Marcus Aurelius tai Mahatma Gandhi vaikkapa ansaitsevat kaiken sen vallan mitä heillä oli, vaikka he eivät itseasiassa itse sitä niin hirveästi toivoneetkaan. Heidän käyttöliittymänsä elämään olivat kuitenkin hyveet.
Vallan kautta pystymme toteuttamaan haluttuja lopputulemia. Hyveelliset ihmiset toteuttavat arvoja käytännössä ja suojelevat sitä mikä on pyhää. He eivät ole valmiita uhraamaan mitä tahansa halutun lopputuloksen toteuttamiseksi vaan he joutuvat tekemään kompromisseja, maksamaan hintaa ja tunnehintaa niiden saavuttamisesta. Nk. kolmas tie tunnetaa monissa eri yhteyksissä: silloin kun sinulla on kaksi vaihtoehtoa niin pysähdy ja mieti, on olemassa myös kolmas tie eli ratkaisu joka kykenee täyttämään kaikkien tarpeita monipuolisemmin.
Miten valtaa sitten voi oikeastaan saada?
Jari Sarasvuo opettaa, että valtaa saa niiltä joilla sitä on palvelemalla heitä. Palvelu on tietenkin riskin ottamista etukäteen, ilman korvausta. Olemme myyntityön ytimessä.
Se miten valtaa saa enemmän ja nopeammin, tarkoittaisi tietenkin oppimista. Täytyisi oppia itsestä, muista sekä maailmasta. Mitä me tarvitsemme?
Ajahm Brahm käyttää monesti esimerkkiä vangista ja vankilanjohtajasta. Vangille hän antoi neuvoksi tehdä niin hyvää teetä kuin vain osaa ja sitten tarjoilla se vankilanjohtajalle vaikkapa joidenkin hänen suosikki keksiensä kanssa. Tekemällä tätä toistuvasti ja miettimällä toisen ihmisten tarpeista käsin asiaa, lopulta tämänkaltainen myötätuntoinen lähestymistapa tuotti halutun lopputuloksen.
Ihmiseseen on sisäänrakenntu vastavuoroisuus refleksi, jota puhuttelee tietenkin myötätunto ja kiltteys.
Mustavalkoisessa ajattelussa samalla lailla kun tulkitsemme vallan pahaksi, niin tulkitsemme myös kiltteyden heikkoudeksi. Oikeasti vahvat kuitenkin kykenevät kuitenkin kääntämään nämä täysin päälaelleen. Kiltteys vaikkapa väkivallan edessä herättää kunnioitusta: väkivallattoman vastarinnan perusperiaate. Mitä Mahatma Gandhi, Martin Luther King, Jr. tai Nelson Mandela ovat saaneet aikaiskesi?
Kyky saada aikaiseksi jotain, ei ole milläänlailla sidonnaista siihen mitä käyntikortissasi lukee.
Valta pohjautuu siihen miten toimitaan. Ihmiset kuten Gandhi eivät toimi siitä käsin miten ympäristö hänet määritteli vaan siitä käsin miten hän näki itsensä. Olemme ihmis- ja oppimiskäsityksen ytimessä.
Näetkö yhteyksiä itsesi ja muiden ihmisten välillä, näetkö iten keskinäisriippuvaisia maailma ja me olemme ilman?
Carol Dweckin kirja Mindset: The New Psychology of Success hän esittelee kaksi tällaista mielentilaa tai ajattelutapaa. Toinen on kiinteät tai muuttumaton (fixed), toinen kasvu (growth) eli näkee maailman ja itsensä muuttuvana paikkana.
Teoria puhuttelee allekirjoittanutta suuresti sillä minulle noin tasan yhdeksän vuotta sitten kysymys mieleeni: mitä jos se minä olenkin väärässä? Siitä hetkestä lähti sellainen todellisuuden testauksen ja oppimisen projekti jonka nimesin tuolloin itselleni ”project realityksi” eli todellisuusprojeksi. Onko tämä mitä minä ajattelen totta ja jos on niin miten voin varmistua siitä –on keskeinen kysymys. Luonnollisestikkin vääriä todellisuuskäsityksiä lakoaa mielestäni kaiken aikaa, luova tuho on kasvun edellytys.
Universumi palvelee sitä, joka palvelee kokonaisuuden etua. Kaikki muu kuolee pois ja tilalle tulee sitä, joka palvelee kokonaisuuden etua. Tätä on ystävät rakkaat evoluutio, jumala tai miksi ikinä haluattekaan sitä joka valvoo kokonaisuuden etua kutsua.
Miten saada enemmän aikaan vähemmällä?
- Tunne tarve.
Jotta tarpeeseen voi vastata mahdollisimman hyvin, täytyy tarve ensin tuntea. Jotta tarpeen voi tuntea. Sitten täytyy määritellä konkreettinen haluttu lopputulema joka tyydyttäisi tuon tarpeen. Nyt kun on haluttu lopputulema käsillä voidaan määrittää se tekeminen joka johtaa tuon tarpeen täyttymiseen.
Kun on selkeä tarve ja haluttu lopputulema on määritelty, voimme määritellä sen tekemisen ja työpanoksen joka vaaditaan näiden täyttämiseen. Juuri sopivasti. Lean ajattelun perusta on, ettei synny hukkaa ja ajatellaan aina, siis aina tarpeesta käsin.
Kirjoitinkin aihetta sivuten Miten mestarit ajattelevat tarpeesta käsin –blogin.
Kun on selkeää kuinka paljon ponnistelua vaaditaan halutun tarpeen tyydyttämiseksi ja halutun lopputuleman tuottamiseksi on aika selkeää, täytyy vain tehdä se mitä odotetaan. ”Ei niin paljon kuin on mahdollista, vaan niin paljon kuin on tarpeen” Jari Sarasvuon hokema perustuu nimenomaan tähän ajatukseen.
- Virtavuus
Kun tehtävä on selvillä, se vain täytyy tehdä. Läpimenoaika on yksi keskeinen asia joka on ihailtavaa mestareissa. Kun mestari tekee, hänellä on työvälineet ja kaikki valmiina niin läpimenoaika on todella lyhyt. On ihailtavaa seurata mestereita työssään.
Virtaavuus syntyy valmistautumisesta, siitä, että kaikki tarvittava on käsillä silloin kun työtä tehdään. Silloin läpimeno aika on lyhyt.
Silloin mestarille on töitä juuri sen verran kun hän kykenee oman kapasiteettinsa kanssa tekemään töitä. Mestari on flow tilassa ja keskittyy ruokkimaan tuota flow tilaa, vahvistamaan sitä mikä on jo vahvaa.
Mestarit eivät tee työtä yksin, he tekevät töitä tiimeissä. Joissa kaikki osat toimivat samaa lopputulemaa kohti. Tiimit ovat osa isompaa organisaatiota, jotka ovat toimivat kuin parvi tai vieläkin paremmin superorganismi.
Menestyvimmät lajit ovat tällaisia. Ihminen on itsessään superorganismi, joka on osa suurempaa superorganismia jota myös yhteiskunnaksi kutusutaan. Niin ja sitten olemme suuremassa mittakaavassa tällaisen elämän osajoukko ja elämän taas suurempi osajoukko erilaista materiaa joka taistelee olemassaolostaan mm. anti-materian kanssa joka taas puolestaan on osa jotain sellaista kokonaisuutta jota ymmärykseni ei edes riitä hahmottamaan.
Elämässä on kyse kasvamisesta tai kuihtumisesta. Taistelemme jatkuvasti sellaista voimaa jotka entropiaksi kutsutaan. Tietoisesti meidän tulisi siis kasvattaa omaa ja kokonaisuutemme kykyä kasvaa, ja samaan aikaan tuottaa elämän tarpeiden vaatimat asiat. Kun teemme tässä parhaamme, kokonaisuus jota edustamme kasvaa ja näin palvelee meitä aina vaan paremmin. Tästä siis seuraa, että a) me saamme aikaiseksi b) kokonaisuus pitkässä juoksussa saa enemmän aikaiseksi.
Tällaista on huikea elämä, oppimista ja mysteereitä riittää opittavaksi. Kiitos kun luit tämän tänään, huomenna saatamme olla jo aivan eri ymmärryksessä!
Aurinkoista lauantai päivää!
Janne
P.s.
Koska elämä on kasvun eli evoluutioprosessi joka palvelee tarkoitusta. Olemme sekä superorganismi, että osa suurempaa. Jos puhutaan ihmisten välisestä yhteistyöstä, niin unohtaminen (on myös entropiaa) on yksi suuri syy sille miksi me teemme niin kuin me teemme.
Ihmisissä vallitsee tarkoituspula joka johtuu unohtamisesta ja entropiasta. Joku joka muisti mihin olemme menossa, ei ole enää. Onko tämä tuttu tilanne? Se mihin ollaan menossa voi olla myös unohtunut kun sitä ei koskaan kirjoitettu ylös. Ja vaikka kirjoitettiinkin niin kieli on muuttunut tai sisältö on muuttunut.
On todella tärkeää käydä keskustelua siitä mihin ollaan menossa, dokumentoida sitä, jotta muistetaan ja voidaan sopia siitä. Onko se mihin eilen oltiin menossa tärkeää lainkaan?
Tässä on samoja elementtejä kuin siinä mitä kirjoitin hyveet luo kestävää hyvinvointia –blogissa. Se mitä ei ole ylös kirjattu siihen on vaikea palata.
Suurempina ihmisyhteisöinä emme välttämättä työskentele niin optimaalista kohti haluttuja lopputulemia kuin voisimme. Olemme saattaneet jopa unohtaa sen mikä on tärkeää sekä samalla matkalla tuhota sitä.
Tämän vuoksi keskustelu arvoista ja siitä mikä on tärkeää on arvoa tuovaa. Näin ihmiset jotka tuntevat itsensä voivat olla osana niitä liikkeitä, yritksiä ja organisaatioita joiden arvot ovat samansuuntaisia.
Jatkuva muutos on totta elämässä. Jatkuvasti sekä yhteisöt, että yksilöt jotka eivät kykene enää palvelemaan kokonaisuutta niin kuihtuu ja kuolee pois. Kuulostaa raadolliselta, mutta näin energia muuttaa muotoaan ja tulee takaisin palvelemaan kokonaisuutta. Myös kokonaisuudet kuolee pois mikäli ne eivät enää palvele suurempaa tarkoitusta, mikä ikinä se sitten onkaan.
Kuten jo ylläolevassa kirjoituksessa mainitsin kuoleman vastakohta on kasvu ja se herättää yhtä paljon tunteita kuin vaikkapa raha tai jumala. Voimakkaita tunteita herättävät sanat laukaisevat meidät biologiseen valmiustilaan puolustamaan itseämme ja uskomuksiamme nämä ovat niin kutsuttuja defenssejä. Jos emme kykene hallitsemaan näitä niin defenssit muuttuvat toiminnaksi eli saatamme vaikkapa avata suumme ja ryhtyä puolustamaan uskomuksiamme refleksin omaisesti.
Kun kasvu saavuttaa tietyn pisteen savumme kypsyyteen. Kypsä ihminen kykenee imemään maailmasta paljon jopa ristiriitaistakin tietoa ja pohtimaan sen pohjalta viisaimman vastauksen kuhunkin käsillä olevaan haasteeseen. Muutos tarkoittaa jatkuvasti eteen tulevia tilanteita, joiden eteen emme voi pysähtyä kasvumme osalta. Meidän täytyy uusiutua ja löytää uusia tapoja luoda arvoa yhteistyöhön.
Alkuun se voi tulla oman oppimisemme kautta. Sitten sen kautta, että olemme oppineet oppimaan. Lopulta opimme opettamaan. Vielä jos meissä on jotain jäljellä niin opimme opettamaan opettamista.
Henkilökohtainen kasvu johtaa kokonaisuuden kasvuun. Henkilökohtaisen kasvun perusta on ottaa vastuuta enemmän ympäriltään. Tästä päästään johtajuuteen. Ota selvää mihin ollaan menossa ja miksi ja pidä se mielessäsi.
Opi siitä oikeasta tarpeesta, opi siitä halutusta lopputulemasta. Opi siitä mikä on arvokasta ja uhraamisen arvoista sekä siitä mitä ei ainakaan haluta uhrata. Opi keinoista organisoida yhteisiä onnistumisia tuon halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Sinusta on tullut johtaja luki sitä missään tai ei. Opi nopeammin, opettele oppimaan.
Huomaat pian, että kaikki mitä tapahtuu on oppimisen paikkoja. Miten muuttaa nämä sovellettavaksi opeiksi muille. Pullonkaulaksi muodostuu ymmärryksen siirtäminen, joten opettelet opettamaan. Sitten oivallat, että et ole ensimmäinen joten opettele opettamaan opettamista.
Kun huomaat olevasi huipulla, huomaat, että perusasioissa riittää vielä paljon oppimista. Palvelet perusasioiden suorittamista mestarilliselle tasolla ja saat huikeita asioita aikaiseksi näennäisen vaivattomasti. Tähän pisteeseen tuleminen on ollut koko elämäsi harjoittelun tulos.
Lisää opiskeletavaa:
Ryan Holidayn Daily Stoic, suosittelen uutiskirjeitä!
Esa Saarisen Filosofian systeemiajattelu –luentosarjat, aloita vaikkap 1/2018
Ajahm Brahm – Luennot & mediataatiot, Youtubessa esim. Dealing With Difficult People
Jari Sarasvuon Stronghold
Trainers’ Housen videosisällöt ja valmennukset
Sami Honkosen Boss Level Podcast
Bhagavad Gita vaikkapa Eknath Easwaran –versio
Mårten Mickosin School of Herring
Opinnäytetyöni: Opiskelijapienryhmien projektityön tukeminen vertaisohjauksella
Posin kautta 