Tein lauantaina tietoisen päätöksen, että lopetan kaksi vuotta kestäneen joka päiväisen blogin kirjoittamisen.
Sitten tuon oivalluksen jälkeen mietin, että oikeastaan kuka minä olen ja mitä minä sitten tekisin. Mietin, että olen aika luova persoona, joten voisin vaikka kirjoittaa siitä tai tehdä videoblogin. Alkuun teksti palvelisi paremmin, sillä sitä voisin käyttää pohjana moniin muihin juttuihin, etenkin kun aika on rajallista.
Joka päivä kirjoittaminen tarkoitti noin 330 julkaistua blogia vuodessa.
Sen seuraus, että lopetin tietoisella päätöksellä kirjoittamisen, tarkoitti tietenkin energian vapauttamista. Aivan valmista juttua en lauantaina saanut aikaiseksi, jo sunnuntaina kuitenkin koin tarvetta kirjoittaa ja julkaista valmista materiaalia.
Minulla sattui kahden päivän peräkkäinen missi eli aika jolloin en kirjoittanut. Jo sunnuntaina tunsin, että jokin osa minusta puuttuu, joten on päästävä taas kirjoittamaan. Tällä hetkellä kirjoitin kuitenkin erilaisesta näkökulmasta, enemmän sieltä luovan persoonan näkökulmasta, kuin pelkästä kirjoittajan näkökulmasta.
Kun sain eilisen blogin eli pysähdy niin olet perillä. Julkaistua, niin koin tietynlaista energian vapautumista. Oivalsin, että vaikka kirjoitin, niin tuskin kovin moni kenelle tästä voisi olla hyötyä niin kykenee heti ainakaan lukemaan. Tuotetussa materiaalissa on kuitenkin sellainen hieno näkökulma, että se jää elämään internetiin eikä koskaan tiedä milloin sille tulee käyttöä. Vaikka ani harva lukee tekstejäni juuri nyt tai kykenee hyödyntämään niitä juuri nyt, ne jäävät kuitenkin palvelemaan väsymättä tänne bittiavaruuteen tiedon ja uteliaisuuden haluisia ihmisiä.
Oikeasti tuon tunnehinnan maksaminen joka päivä siitä, että saa tuottaa jotain josta on potentiaalisesti muille hyötyä, on minusta jotain jota kaipaan peräti. Se, että ponnistelee antamaan itsestään hiukan enemmän mitä uskookaan, että on annettavaa on innoittavaa.
Tänään luin meidän Trainers’ Housen kulttuurikatekismusta matkalla Turkuun ja siellä oli lause arvon rohkeus kohdalla ”jos et jaksa sun täytyy.” Tämä ajatus asiakkaiden palveluta on minun maailmassani sovellettavissa kaikkein ihmisten palvelemiseen.
Vaikka olen täysin ostanut Dan Hammarskjöldin ajatuksen siitä, että lähellä olevan yksilön palveleminen on jalointa jota ihminen voi tehdä. Silti koen, että omalla vahvuusalueellani on nimenomaan ajattelu, jota ilmentää kirjoittaminen.
Välillä menen itsekin sekaisin siitä, että kirjoitanko ajatuksia vaiko ajattelenko kirjoittamalla.
Jälkimmäinen on tietenkin oikea vastaus, en kirjoita kirjoittaakseni vaan ajattelen kirjoittamalla.
Sanotaan, että lukija voi kaapata hetkeksi kaapata kirjoittajan ajatusmaailman eli mallintaa omaa ajattelumaailmaansa kirjoittajan mukaan.
Kirjoittaminen toisaalta kirkastaa ja kehittää omaa ajatusmaailmaa. Sekä kirjoittamalla, että lukemalla kehittyy paremmaksi ajattelijaksi.
Ja ajattelu on luovan toiminnan perusta. Ajattelun täytyy kuitenkin muuttua jonkinlaiseksi toiminnaksi.
Miksei se toiminta siis voisi hyödyttää muita?
Posin kautta 