Pyrkimys erinomaisuuteen

On taas tasonnoston aika. Oivalsin, että on tuo tasonnosto taas mahdollista, muttei enää tekemällä enemmän tai pelkästään tekemällä fiksummin. Täytyy oikeasti miettiä mikä on riittävän hyvää.

Yhdeksän vuotta sitten keväällä 2009 tein tasonnoston elämässäni ja päätin alkaa kirjoittamaan päiväkirjaa joka päivä, jotta oppisin itsestäni ja tästä maailmasta. Meditoinnin aloitin samoihin aikoihin ja oivalsin, että suuri osa tästä kärsimyksestä jonka koen niin johtuukin itseasiassa vaan siitä, että tulkitsen tapahtumia väärällä tavalla. Tämä oivallus taas johti massiiviseen vastuunottamiseen elämästä.

Tuohon aikaan en varmastikkaan osannut sanallistaa sen aikaista tahtotilaa, vaikka toki pyrkimyksenä ja ponnisteluna jotain kohti parempaa se näkyi. Vasta vuonna 2014 sain vieläkin minua erittäin inspiroivan käsitteen haltuuni eräältä hollantilaiselta professilta: erinomaisuus. Hän kysyi kansainvälisen projektin kick-offissa, onko täällä ketään, joka pyrkii erinomaisuuteen?

En osaa sanoa, viittasiko minun takanani kovinkaan moni, sillä istuin eturivissä aivan fiiliksissä ja käsi nousi heti pystyyn. Tuntui oikeasti siltä, että joku tajusi!

Aikaisemmin elämässäni olin tuskaillut täydellisyyden käsitteen kanssa, täydellisyys kun ei ole mitenkään kenellekkään mahdollista. Maailma on aina epätäydellinen paikka. Eikä minulla ollut oikein parempaakaan käsitettä tarjolla, kunnes tämä erinomaisuus vihdoin tarjoiltiin.

Pyrkimys erinomaisuuteen on kypsempi ilmaisu, kuin vaikkapa pyrkimys täydellisyyteen. Erinomainen ei ole täydellinen. Erinomainen on paras mahdollinen annettuihin olosuhteisiin nähden tietyn aika raamin sisällä. Erinomaisuuteen liittyy siis sekä aikamääre, että olosuhteet, että sitten täydellisyydestä irtipäästäminen.

Tätä juttua varten Googlasin erinomaisuuden määritelmiä, sopivaa kuitenkaan löytämättä. Löysin kuitenkin erinomaisen jutun erinomaisuudesta. Santi Martinez kertoo jutussa, että hänelle erinomaisuus on hyveiden harjoittelua ja tästä toteamasta minä voin olla samaa mieltä.

Erinomaisuus on pyrkimystä niin hyvään kuin mahdollista. Erinomaisuus on riittävän hyvää. Jari Sarasvuo viimeksi tämän aamun aamulenkillä opetti: ”Ei niin paljon kuin on mahdollista, vaan niin vähän kuin on tarpeen.” Erinomaisuuteen minusta tämä liittyy todella läheisesti: täytetään tarpeet, tehdään se määrä mikä on tarpeen ja se riittää. Enempää ei tarvita, eikä enempään itseasiassa pidä edes mennä.

Erinomaisuus on hyveellisyyttä, sillä hyveellinen ihminen ymmärtää ääripäiden vaarat.

Kaikkiin käsitteisiin liittyy kuitenkin vaaroja, kuten esimerkiksi se, ettei käsitteitä ymmärretä samalla tavalla. Aivan kuten Martinez myös sanoo, erinomaisuus on helppo käsittää täydellisyytenä tai muuten vaan piiloutua erinomaisuus käsitteen taakse ja sanoa ”minä haluan tehdä asian niin hyvin kuin mahdollista” ja sen seurauksena alkaa tuottamaan ylilaatua.

Juuri tällaisten asioiden vuoksi, pitäisi kyetä pystyä tunnistamaan tärkein tekeminen: riittävän hyvä. Mitä on erinomaisuus minun tekemisessäni, työssäni tai roolissani?

Ajatuksesta inspiroituneena pohdin, mikä on riittävän hyvää vaikkapa omissa rooleissani ja tekemisissäni. Jatkokysymyksenä käytin, miten vaikkapa erinomainen markkinoija, seniormarkkinoija tai team leader asian hoitaisi? Minkälainen olisi erinomainen kirjoittaja? Minkälainen on riittävän hyvä blogi tai video?

Erinomaisuus on samaan aikaan itsensä haastamista, että täydellisyydestä irtipäästämistä. Se on aivan priimaa laatua ja määrää samaan aikaan. Ei ole tekosyitä olla tekemättä paljon ja laadukkasti, se on erinomaisuutta.

Pyrkimys erinomaisuuteen on aivan nouseviin tasoihin, ennemmin tai myöhemmin.